lauantai 11. helmikuuta 2012

hiljaiseloa

Ohhoh, taas vaihteeksi olen unohtanut kirjoitella tänne blogiin. Hups.. ;) No mutta nyt sitten kertaillaan parin viime viikon kuulumisia, ilman kuvia valitettavasti :( kameran käyttö kun on jotenkin jäänyt kokonaan...

Dolan poikaset täyttivät viime tiistaina kahdeksan viikkoa, joten pikkuiset ovat jo luovutusikäisiä. :o Azalea lähtee ensi viikon sunnuntaina omaan kotiinsa Nokialle ja Actinia alias Vinja siitä viikon päästä. Vinja muuttaa aika lähelle tähän Espooseen, joten tyttöstä tulen varmaankin usein vielä näkemään. (: Sinda ja Enmy jäävät toistaiseksi kotiin, mutta luultavasti toinen heistä tulee ensi syksynä myyntiin... Suunnitelmat ovat vielä vähän keskeneräisiä ;)

Freyan astutuksesta on nyt kaksi viikkoa, mutta minkään näköistä muutosta en ole huomannut, joten olen vähän epäileväinen onko tuo ollenkaan tiine.. Dola aloitti heti astutuksen jälkeen mielettömän kaivamisen, mutta Freya ei ole sellaista ollenkaan tehnyt! No pitää katsella ja ihmetellä. Kuitenkin tänään on edessä häkkien vaihto operaatio + suursiivous kanilassa. Dola ja lapset muuttavat 160cm tehdashäkkiin, jossa on enemmän tilaa lapsilla rellestää. Freya saa siis muuttaa Dolan entiseen 120cm häkkiin, jossa pesän tarkastaminen yms. siivoaminen on helpompaa, mikäli sieltä jotain sattuu syntymään. Parisen viikkoa sitten Tinka ja Greetta vaihtoivat myös häkkejä. Itseäni alkoi niin kovasti pännimään Gretun epäsiisteys, joten siirsin sen puuhäkistä tehdashäkkiin, jossa ei häkki mene pilalle, vaikka pissat eivät aina vessaan osuisikaan. Hyvin ovat molemmat sopeutuneet uusin koteihinsa ja Greettakin tekee nyt asiansa vessaan :o

Kaameat pakkaset ovat rajoittaneet kanien ulkoilua, joten kaikilla on kanilassa ollut vähän "pinna kireällä". Tänään kuitenkin toivottavasti saan joitain kaneja laitettua ulos, koska mittari näyttää vain -7! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti