torstai 25. huhtikuuta 2013

Viikonloppua odotellessa



Viikonloppua vietämme tosiaan PetExpossa! Eilen postilaatikkoon tupsahti näyttely- ja sitä edellisenä estevahvarit. Meiltä on mukana siis vain kaksi kania ulkomuodossa ja yksi hyppimässä. Pettiin en ketään viitsinyt laittaa, koska ajankohta on sellainen, että tiesin turkkien pöllyävän suurimmalla osalla. Ulkomuotopuolelta meidän poitsut löytää molempina päivinä häkeistä 131 ja 132. Buca kuulemma hieman vaihtaa karvaa, muttei toivottavasti ole järkyttävän näköinen. Urosten kanssa on kuitenkin se hyvä, että niitä voi näyttelyttää pidempään kuin naaraita, ja ne oikeastaan vain kaunistuvat vanhetessaan. Tavoitteena olisi nyt saada molemmille jonkunlaiset pisteet, jotta poitsut voidaan rekata.

Freyan lapsoset täyttävät huomenna kaksi viikkoa. Eilen illalla katselin niitä ensimmäistä kertaa kunnolla. Kaikki muksut voivat hyvin paksusti, varsinkin toinen mada vk muksu on valtavan kokoinen, oikea virtahepo. Nopsasti yritin myös vilkuilla sukupuolia. Mitään en mene vannomaan, mutta isabella voisi olla naaras.. Viittalapsissa sukupuolet ovat mahdollisesti 1u1n. Antaa noiden vielä virallisesti olla "sukupuolettomia" ainakin Expon yli, jonka jälkeen on sitten aikaa tarkemmin tutkailla. 

1 kommentti:

  1. voi, vähän sulla on kiva blogi ! Taidan jäädä seurailemaan. :)

    Tässä on mun pupun blogi, jos haluut käydä kurkkaa ja liittyy lukijaks jos kiinnostaa! :)

    juulia-ja-honey-boy.blogspot.fi :)

    VastaaPoista