keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Tuoreeseen totuttelua

Tosiaan, talvella meillä kanit saavat tuoretta vain 1-2 kertaa viikossa. Tämä johtuu siitä, että porkkanat, omenat yms. kaupasta saatavat tuoreet pistävät meidän jänökeillä vatsan bakteeritasapainon sekaisin, jos niitä antaa liian usein. Runsaiden tuoreiden syöttäminen lisättynä niukkaan heinän syöntiin tietää hurjia määriä umpisuolipapanoita, jotka haisevat ja sotkevat kanien häkit ja turkit. Monien pähkäilyjen ja "ruokintatestausten" jälkeen olen päätynyt siihen, että tuoreita tarjoillaan talvella melko rajoitetusti. Tällöin heinänsyönti pysyy hyvänä, umpisuolipapanoita ei tule liikaa ja ennenkaikkea papanat ovat isoja ja kuivia. Heinähän se kuitenkin kanin vatsan kunnossa pitää. 

Ihme ja kumma suoraan luonnosta saatavia tuoreita kanien vatsat kestävät huomattavasti paremmin, kunhan ne keväällä totutetaan hitaasti ja varovasti lisääntyvään tuoreruokaan. Tällä hetkellä luonto tarjoaa hirveän määrän ihania herkkuja, joten muutaman viikon ajan olen pikkuhiljaa nostanut tuoreiden määriä ja totuttanut mahoja tuoreisiin. Varsinkaan luonnosta löytyviä tuoreita ei heti kannata antaa kanille rajattomia määriä, ennen kuin maha on tottunut niihin. Uusi kasvusto sisältää paljon valkuaista ja sokeria, joten kanien mahat kannattaa kunnolla totuttaa ruohoon. Tai sitten meillä asuvat kanit ovat hirveitä herkkämahoja. Erityisesti pikkupoikasten kanssa kannattaa olla tarkkana, koska niille ripuli saattaa olla kohtalokasta. 

Viimeisen kahden viikon aikana olen antanut kaneille joka-toinenpäivä tuoreita, tähän asti lähinnä porkkanaa, varsiselleriä, persiljaa, rucolaa ja mustikanvarpuja. Naaraat poikasineen saavat poikkeuksellisesti myös näin useasti tuoretta, mutta pieniä määriä kerrallaan. Seuraavaksi olisi tarkoitus ottaa mukaan enemmän luonnontuoreita: voikukkaa, varpuja ja ruohoa/heinää. Näitä annetaan vähän kerrallaan määrää kokoajan varovasti nostaen. Viime kesänä kanien vatsat tottuivat niin hyvin, että aikuisille pystyi joka ilta antamaan ison kasan ruohoa ja voikukkaa sekä jättämään pelletin muutamaksi kuukaudeksi kokonaan pois. Toki poikaset ja imettävät naaraat ovat asia erikseen, niiden ruokinta pyritään pitämään melko samanlaisena ympäri vuoden. Tähän siis pyritään tänäkin vuonna, koska onhan se turhaa haaskata noin hyviä luonnonantimia. Pikkuhiljaa ruokavaliosta jätetään siis kaupan tuoreet pois ja korvataan ne luonnontuoreilla. Muutama viikko mennään vielä varovaisesti ja sitten kanit saavat kunnolla nauttia kesän antimista! Lisäksi odottelemme jännityksellä kuinka paljon myöhäinen kevät hidastutti heinäntekoa, että koska saamme ensimmäiset tuoreet heinäpaalit haettua ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti